ETUSIVU PIENVARASTOT LAATIKKOVARASTOINTI RENGASSÄILYTYS SÄILYTYKSET HINNASTO

Kesäsäilytys.

Soveltuvuus:

Soveltuu kaikelle mitä ei kesän aikana säännöllisesti käytetä. Tällaista tavaraa voi olla aikanakin muuttajan irtaimisto tai talvilaitteet kuten moottorikelkat tms.

Olosuhteet:

Säilytys tapahtuu isossa lämmittämättömässä yhteisvarastossa kaikkien asiakkaiden tavarat sulassa sovussa, samalla tasaisella betonilattialla. Mitään väliseiniä tms ei ole.
Rakennuksessa on kolme leveydeltään noin 2,80m ovea joiden korkeus on noin 3,1 metriä. Kaikkia varastoitavia laitteita ei saada oman oven "taakse", varastopaikkoja ollessa noin 20-30.
Rakennus on täysin suljettu säilytyksen ajan. Vain erikseen ilmoitettuina tuonti- ja noutopäivinä asiakkaat pääsevät varastoon. Pakottavissa olosuhteissa varastoon pääsee saattaen ja koko ajan valvottuna erilliskorvausta vastaan. Säilytettävän tavaran siirtäminen varastosta kesken säilytysajan voi olla mahdotonta.

Säilytysaika:

Kesäsäilytysaika on noin toukokuun alusta syyskuun loppuun. Varastoon tuonti ja nouto tapahtuu tiettyinä etukäteen ilmoitettuina päivinä. Tuontipäiviä ovat pääsääntöisesti touko - kesäkuussa ja noutopäiviä elo - syyskuussa torstait. Varaa paikkasi niin saat tietää päivät.
Tuonti ja noutopäivinä otamme ja luovutamme tavaraa klo 16-19.

Turvallisuus:

Kausivarastomme on yhtä turvallinen kuin muutkin varastomme, rakennuksen kaikki kulkureitit teljetään säilytyksen ajaksi ja käytössä on vain yksi lukittu ulko-ovi, lisäksi rakennuksessa on liiketunnistukseen perustuva tallentava kameravalvonta, sekä hälytyskeskusvartiointi. Kausivarastoomme asiakkaat pääsevät vain saattamalla. Tällöin tarkistetaan asiakkaan tiedot ja käyttöoikeus säilytettävään tavaraan.

Muita edellytyksiä:

Huomioithan että varastoimasi tavara on oltava siinä kunnossa ja niin hyvin pakattuna, ettei se voi aiheuttaa vahinkoa ympäristölle, rakennukselle eikä muille varastoitaville tavaroille, eikä se voi "levitä" muiden asiakkaiden tavaroiden sekaan.
Moottoreista on varmistettava ettei mahdollisia öljy tai nestevuotoja pääse tapahtumaan. Myös polttoainesäiliöt on hyvä tyhjentää tai ainakin ajaa mahdollisimman tyhjiksi.
Myös akut on hyvä irroittaa säilytyksen ajaksi.

Huomaa että kaikesta näistä varotoimista huolimatta asiakas vastaa itse varastoimansa tavaran vakuuttamisesta. Vähintään varkaus, palo, ilkivalta yms. tulee olla voimassa vaikka muuten laite "seisonnassa" olisikin.

Hinnasto:

  • Tavarapaikka 9m2 50euroa/kk, jolloin 4kk:n säilytys maksaa 200euroa.
  • Pienet laitteet kuten moottorikelkat, noin 5m2 30euroa/kk. (ei irtaimistoille)
  • Suuremmat kulutetun tilan mukaan ensimmäinen 9m2 50euroa/kk + 2 euroa/neliö/kk.
  • Tila lasketaan leveys x pituus, jotka mitataan aina seuraavaan puoleen metriin.
  • Minimi säilytysaika on 4 kuukautta.
  • Ylimenevältä ajalta vuokra maksetaan aina alkavilta kuukausilta.
  • Koko säilytysajan vuokra maksetaan tavaraa tuotaessa varastoon.
  • Maksua ei palauteta jos nouto tapahtuu ilmoitettua aikaisemmin.

Lisäpalvelut:

  • Muut tuonti- ja noutoajankohdat (etukäteen ilmoitetut) 20eur + 35eur/tunti odotusajasta
  • Varastokäynnistä (vain saattaen ja odottaen paikalla) 20eur + 35eur/tunti odotusajasta
  • Nouto ja varastoon toimituksesta asiakkaan puolesta - > kysy

Varaa paikkasi tästä.

Jyväskylän Pienvarastot
www.pienvarastot.fi

Kanavuoren Pienvarastot Oy
PL 29
40801 Vaajakoski

Y: 2284629-3
Tomi Surma-Aho
puh. 0400 550520, 040 7781042